Kivennäisaineet eli mineraalit
23.04 2010
Oikealla kivennäisruokinnalla on hevosen terveyden kannalta suuri merkitys. Kivennäisaineilla on hevosen elimistössä paljon tärkeitä tehtäviä esimerkiksi luuston rakennusaineiksi, kudosten uusiutumiseen, mutta ne ovat myös välttämättömiä lihasten, hermoston ja verenkierron toiminnoille. Hevosen elimistö ei pysty itsessään valmistamaan kivennäisaineita, joten jos hevonen ei saa rehuistaan tarpeeksi kivennäisiä, syntyy puutosoireita. Hyvien rehujen syöttäminen hevoselle pienentää puutosoireiden riskiä ja vastaavasti kovan rasituksen alla hevonen tarvitsee kivennäisiä. Perusrehut eivät välttämättä korvaa hevosen koko kivennäistarvetta ja niitä on annettava lisävalmisteena.
Ongelmana on usein se, ettei eri kasvien kivennäissisältöä pysty silmämääräisesti arvioimaan. Kivennäissisältöön vaikuttaa omalta osaltaan myös maaperä ja lannoitus. Tarkkojen ruokintataulukoiden tekoon vaadittaisiinkin rehujen kivennäisanalyysejä.
Kivennäisrehujen valinta saattaa olla usein vaikeaa, sillä tarjolla on hyvin paljon eri vaihtoehtoja. Kivennäistarpeen määrä pitää ottaa huomioon myös hevosen käyttötarkoituksen ja rasituksen mukaan. Täydessä kilpailuvalmennuksessa oleva hevonen tarvitsee kivennäisiä aivan eri määriä kuin kevyessä työssä oleva harrastehevonen. Riittävässä kivennäisruokinnassa on erityisesti otettava huomioon kilpahevoset, siitostammat, varsat sekä huonokuntoiset hevoset. Tärkeimpiä kivennäisaineita ovat kalkki eli kalsium (Ca), suola (natriumkloridi, NaCl), rauta (Fe) ja seleeni (Se). Näistä rauta on ongelmana lähinnä kilpahevosille (rauta tarvitsee imeytyäkseen C-, B1-, B2-, B6- ja B12-vitamiineja!), mutta kolmen muun kivennäisen oikea annostelu on huomioitava kaikkien hevosten ruokinnassa. Keskeisin kysymys ruokinnassa on kuitenkin oikea kalsium-annostelu.
Kivennäisten keskinäinen suhde ja niukat annokset voivat synnyttää puutosoireita. Yksittäisen kivennäisen liiallinen annostelu voi aiheuttaa muiden kivennäisaineiden imeytymishäiriöitä. Jotkut kivennäisaineet voivat olla yliannostettuina hyvinkin haitallisia, joten ethän syötä kivennäisiä vain ”varmuuden vuoksi”! Suurin yliannostuksen riski on silloin, kun syötetään monia eri lisärehumerkkejä samanaikaisesti tarkistamatta kunkin rehun kivennäispitoisuuksia. Helpoiten kivennäisruokinnassa syötetään liikaa fosforia (P) ja seleeniä (Se), mutta myös kalkkia (Ca) ja rautaa (Fe).
Imeytyminen saattaa olla monen kivennäisaineen ongelma. Jos kivennäinen ei jostakin syystä pysty imeytymään hevosen ruoansulatuskanavasta eteenpäin verenkiertoon, ei siitä ole mitään hyötyä. Kivennäisaine poistuu tällöin ruoansulatuksesta ulosteiden mukana. Puutostila saattaa jatkua, vaikka rehut sisältäisivätkin kivennäisiä tarpeellisen määrän. Kivennäisaineiden imeytymisen avainasia onkin niiden keskinäinen oikea suhde, tiettyjen vitamiinien läsnäolo ja saanti sekä haittaavien yhdisteiden ”minimointi” ruokinnasta. Huomaathan, että kivennäisten ja vitamiinien toistensa imeytymistä tukevaa vaikutusta voidaan hyödyntää vain jos niitä annetaan yhtä aikaisesti! Esimerkiksi raudan hyväksikäyttöä ei paranna se, että hevonen saa yhtenä päivänä varsinaista rautayhdistettä, toisena vitamiinituotetta ja kolmantena yleistä kivennäis – vitamiini lisää.
Kivennäiset jaetaan kahteen pääryhmään, niin sanottuun makro- ja mikrokivennäisiin sen perusteella paljonko niitä esiintyy elimistössä. Makrokivennäisten 1. varsinaisten kivennäisten tarveluvut ilmoitetaan yleensä grammoina, mikrokivennäisten 1. hivenaineiden taas milligrammoina.
|
